Pelaamisen inflaatiokehitys

Pelillisyys oli taikasana tämän vuoden ITK:ssa – ohjelmaan ei tikkaa pysty heittämään osumatta pelejä tai pelillistä pedagogiikkaa käsittelevään luentoon. Pelitutkijan sielua tämä lämmittää tietysti mutta suurimman osan näistä kiertäneenä intouduin aiheesta bloggaamaankin. Pelien käyttö houkuttaa tällä hetkellä, ja syystä; Olli Uuskosken pro gradussa todettiin, että pelaaminen selittää suurelta osalta lukion arvosanojen jakautumista.

pelaajatyyppi
englannin arvosana
ei pelaa
7,28
satunnainen pelaaja (alle 5h/vko)
7,68
aktiivipelaaja (5–15h/vko)
8,10
tosipelaaja (15+h/vko)
8,79

Mikä siis mättää? Miksi kitisen hienosta aiheesta alan suurimmassa tapahtumassa? Keskiviikon pre-show peli-illassa esiteltiin eOppimiskeskuksen järjestämän eEemeli-kilpailun satoa. Monet näistä varsin hiotuista ”interaktiivisista oppimisratkaisuista” mainosti itseään peleinä tai pelillisillä elementeillä. Kuitenkin esimerkiksi kaunis 10monkeys matikkasovellus ei sinänsä sisällä pelillisiä elementtejä lähes lainkaan. Jos piirteitä lähtee etsimään, sovelluksessa pääsee kyllä valitsemaan hahmonsa, joka on animoitu. Pelaajan päätökset eivät kuitenkaan ainakaan lyhyen kokeilun tai selitysten perusteella vaikuta pelin kulkuun. Perinteisellä drillipohjaisella harjoittamisella päästään eittämättä hyviin lopputuloksiin rutiinia vaativissa matematiikan osa-alueissa mutta värikkäästi animoitua oppimissovellusta on silti turha kutsua peliksi. Toisaalta eEemeli 2013 voittaja EeduElementsin kehittäjää, Harri Keitamoa, jututtaessa selvisi, että kehittäjät itse pitivät sovellustaan gamificationin sijaan vielä pointsificationina. Heidän sovelluksestaan löytyi kuitenkin jo paljon oikeita elementtejä: hahmoa koulutettiin, se kilpaili toisten hahmoja vastaan ja koulutus vaikutti suoraan pelimekaniikkaan.

Motivaatio opettaa hahmoa laskemaan on suurempi kuin omaan oppimiseen.

Toisena esimerkkinä käytän suuresti arvostamaani Konnenveden lukion Ovi-hanketta, joka listaa ja arvioi opetuspelejä. Kritisoin jo ITK-esityksen aikaan järjestelmään syötettyjä ”pelejä”. Mukaan on eksynyt paljon virityksiä, joita ei pitkin hampainkaan nimittäisi peleiksi. Käykääpä tutustumassa esimerkiksi Noun Attack! peliin. Blast from the past, eh? Portaaliinhan mahtuu paljon myös hyviä, oikeita pelejä. Esityksessä käytettiin pelioppimisen perusteina alan klassikoita Geestä Prenskyyn ja myös yllä mainittuun  Uuskoskeen. Kuitenkin jokainen edellä mainituista perustaa väitteensä pelioppimisesta ”oikeisiin” peleihin. Immersio, identifikaatio, toimijuus ja monet muut elementit ovat oleellisia osia mitä tahansa peliä mutta opetuspeleistä niitä saa vielä etsiä. Siksi myös varsinaisiin peleihin liitetyt oppimisväitteet voidaan vielä unohtaa monen opetuspelin kohdalla. Vaan toivottavasti ei pitkään. Ongelmani ydin on pelillisten elementtien inflaatio. Jos termiä viljellään kaikkeen mahdolliseen, ja oppimistulokset ovat sen mukaisia, pelkään, että usko pelien käyttöön opetuksessa horjuu. Into pelien käyttöön on kuitenkin ihailtavaa ja rajatun budjetin puitteissa on jostain lähdettävä liikkeelle. Pelien kehitys ei kuitenkaan saa jäädä tähän, jotta pelit eivät jää multimediaromppujen kaltaiseksi flopiksi.

About these ads

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 148 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: